maanantai 16. tammikuuta 2012

jos elämä ois helppoo, sä oisit pelkkä paskiainen

Vaikeeta tulla aina takasin kirjottamaan jos on hetken ollu ihan hiljaa ja poissa. Ja en tiiä enää mitä sanoa. Kiirettä on mutta kyllä mä silti ehdin aika paljon ajattelemaankin kaikenlaista. Mutta ensinnäkin haluan sanoa tervetuloa uusille lukijoille, ootte ihania Teitä on jo tosi paljon. Harmittaa kun en keksi enää asiaa ja lukijat lisääntyy silti. Vaikka kirjotan täällä vaan omaksi 'ilokseni' niin tuntuu että petän teidät(kin).. Mun päivät on kulunu nyt suunnilleen samalla tavalla. Töitä, koulua ja kyllä oon saanu jotain pikkujuttuja pois mun to do -listalta mutta en kyllä tarpeeksi. Huomenna on iltavapaa joten ehkä jos jaksan niin voisin lukea edes vähän sanoja englannin kirjoista ja käydä salilla jos vaan millään jaksan. Eilen olin salilla ja huomaan kuinka mun kunto on laskenu enkä meinaa jaksaa enää mitään kun käyn siellä niin harvoin. Lenkeilläkään ei oo tullu käytyä herran aikoihin.


Vaikka töissä väsyttää aina ja on rankkaa välillä niin silti oon aina oikeestaan hyvällä tuulella siellä. Ja kyllä mä oon hyvällä tuulella muutenkin mutta välillä yksinäisyys ja inhottavat ajatukset yllättää mut. Joinaki hetkinä haluaisin vaan kadota ja haluaisin että joku veis mut pois täältä kaikelta pahalta johonkin turvaan ja parempaan paikkaan. Maailma on niin paha paikka. Ja itseviha on hetkittäin jotain niin suurta. Mä oon arvoton. Tai ainakin tunnen ettei mulla oo mitään arvoa ja ansaitsen kaiken pahan. Silti odotan innolla kaikkea tulevaa mitä oon suunnitellu. Kyllä kaikki muuttuu vielä hyväksi joskus. Lauantainakin shoppailu piristi kivasti vaikka illalla olinkin heti yksinäinen. Hetkenkin ilo on parempi kuin ei mitään.


Oon syöny taas hirveästi. Tavallaan ei edes kiinnosta mutta kyllä se silti kiinnostaa ja paljon. Äiti tilas eilen pitsaa meille kotiin ja söin sitä paljon. Ja töissäkin oon syöny tänään paljon sekä kunnon ruokaa että myös pitsaa. Hyi. Oon niin kateellinen kaikille jotka jaksaa liikkua ja joiden syömisetki pysyy kurissa. Kadehdin teitä kaikkia jotka osaatte ja joilla on itsekuria. Mä oon kans yks laiskimus. Ja lauantaina otin hesessä kanasalaatin jälkkäriksi sen pehmiksen. Hyvä minä. Minäpä en turhia stressaile. Kuinkahan oon antanu itteni ottaa näin rennosti jo melkein kuukauden? Aika kuluu niin äkkiä ja tätä menoa en oo ikinä mun tavoitteessa - mikä ikinä se onkaan. Oon miettiny että pitäiskö keksiä joku uus palkinto. Jotain kivaa kun painan 53 tai 52 kiloa. En vaan vielä tiedä mitä se olis. Tätä menoa voin kyllä vaan uneksia siitä kropasta, painosta ja palkinnosta jos en kohta ota itteäni niskasta kiinni. 


Anteeksi tästä sekavasta tekstistä, tällästä se on kun ei kirjota pitkään aikaan niin ajatukset kasaantuu eikä kaikkea edes muista mitä haluais sanoa.. Mun pitää kohta mennä nukkumaan koska pitää herätä taas ennen kuutta että ehdin töihin. Siellä on muuten yksi ihana mies. Se on niin hyvännäköinen ja älyttömän mukava. Haluaisin sen. Mutta en saa. Äiti kerto että se on varattu. Ei se edes ole montaa vuotta vanhempi. Harmi että oon nolannu itteni siellä jo niin monesti. Mutta ainakin on jotain silmänruokaa ja mukavaa juttuseuraa S:n lisäksi. Saadaan ainaki kuolata ja katella sen perään siellä ;D Kaikki täydelliset on tavoittamattomissa...

2 kommenttia:

  1. Sä et todellakaan ole arvoton! ET. et ansaitse tuota pahaa oloa, sun täytyisi saada voida hyvin, iloita ja nauraa ja nauttia elämästä. Sä olet ihana tyttö, ja mua surettaa kun sulla on paha olla :c ootko harkinnut avun hakemista, tai ees että kertoisit jollekin läheisellesi?♥
    Voimia♥

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia ja kiitos postauksesta<3 eikä ollut mikään sekava teksti, surulline vain:( en haluaisi et sulla olis noin huono olla! et oo arvoton todelakaan.
    halit<3

    VastaaPoista

kiitos sanoistasi ♥